HSL on toisen vuotena peräkkäin tutkitusti hyvä työpaikka
Olemme tutkitusti hyvä työpaikka, sillä saimme jälleen Great Place to Workilta hyvän työpaikan sertifikaatin merkkinä ja tunnustuksena hyvästä henkilöstökokemuksesta sekä panostamisesta johtamiseen ja organisaatiokulttuuriin. Ensimmäisen kerran saimme sertifioinnin syyskuussa 2024 osallistuessamme ensimmäistä kertaa Great Place to Work -henkilöstötutkimukseen. Sijoituimme maaliskuussa 2025 sijalle 9 Suomen Parhaiden Työpaikkojen suurten yritysten listalla.
"Olemme erittäin iloisia uudesta sertifikaatistamme! Olemme panostaneet ja panostamme jatkossakin johtamiseen, organisaatiokulttuurin kehittämiseen ja työntekijäkokemukseen, koska uskomme, että paras mahdollinen asiakaskokemus ja sidosryhmäyhteistyössä onnistuminen rakentuvat parhaan mahdollisen henkilöstökokemuksen pohjalle", HSL:n vs. toimitusjohtaja Vesa Silfver kertoo.
"Kehitämme jatkuvasti organisaatiokulttuuriamme kuuntelemalla henkilöstön toiveita ja tunnistamalla sekä vahvuutemme että kehityskohteemme. Pyrkimyksenämme on tarjota kaikille nykyisille ja myös tuleville työntekijöillemme työpaikka, jossa jokainen voi olla oma itsensä, toimia omien vahvuuksiensa kautta, tehdä merkityksellistä työtä, onnistua sekä kehittyä yhdessä. Tällaisessa kulttuurissa uskomme, että kaikki on mahdollista", vs. toimitusjohtaja Vesa Silfver jatkaa.
Alla muutama lainaus HSL:läisiltä viimeisimmästä kyselystä, miksi HSL on heidän kokemuksensa mukaan hyvä työpaikka:
”Meillä on ainutlaatuinen porukka, tehtävä ja edut. Olen ylpeä voidessani työskennellä HSL:llä. Koen, että HSL:llä ovat käyneet toteen monet niistä asioista, joista olen aiemmissa työpaikoissa voinut vain haaveilla - esim. reilu, ammattimainen ja välittävä esihenkilö, hieno ja avulias tiimi ja kollegat, suhmurointivapaa työyhteisö, kehitysmahdollisuudet ja avoin kanssakäynti”
” Ammattitaitoinen ja työstään ylpeä työyhteisö, joka tekee merkittävää työtä koko pk-seudun parhaaksi. Työn tekemisen käytännöt ovat joustavat, ja lähityö on erityisen houkuttelevaa hyvien tilojen, hyödyllisen ja hauskojen kohtaamisen ja rennon ilmapiirin vuoksi.”
” Työyhteisö, työkulttuuri ja niihin huomion kiinnittäminen on mielestäni poikkeuksellista ja todella hyvä asia. On niin tärkeää, että jokainen meistä osallistuu terveen työkulttuurin luomiseen sekä ylläpitämiseen ja tästä asiasta puhutaan avoimesti koulutuksissa sekä infotilaisuuksissa.”
” Työni on merkityksellistä ja arvojeni mukaista, tuotamme yhteiskunnallisesti tärkeää ja tasa-arvoista ja oikeudenmukaista liikkumista mahdollistavaa palvelua, työyhteisössäni on hyvä henki ja työilmapiiri on mukavan rento, mutta silti asiallinen.”
” Lämmin ja omasta näkökulmastani avoin ilmapiiri, kollegojen erilaisia ominaispiirteitä arvostetaan, tunne että työntekijöistä "pidetään huolta", mielenkiintoiset työtehtävät organisaatiossa jolla on suoraa näkyvää yhteiskunnallista merkitystä.”