Lukuvuoden perustaminen

Koululaislippujen myöntämisen ensimmäinen vaihe on lukuvuoden perustaminen Lukuvuodet-sivulla. Lukuvuosi määrittää, minä päivinä koululaisliput ovat käytössä. Jos kunnassa tai koulussa on käytössä eri pituisia lukuvuosia, Yritysportaaliin voi perustaa useamman lukuvuoden.

Perusta lukuvuosi tekemällä seuraavat valinnat

  1. Nimeä lukuvuosi
  2. Valitse lukuvuoden aloitus- ja lopetuspäivä. Koululaislippu tulee voimaan automaattisesti ma-pe välisille päiville valitulla ajanjaksolla. Voit tehdä seuraavissa vaiheissa tarkempia muutoksia voimassaolopäiviin.
  3. Valitse lomat ja vapaapäivät. Valittuina päivinä tai jaksoina koululaislippu ei ole voimassa. Lomat ja vapaapäivät on myös nimettävä. Muista lisätä lomien lisäksi myös arkipyhät.
  4. Valitse ylimääräiset koulupäivät, esimerkiksi lauantaikoulupäivät. Koululaislippu tulee voimaan näille ylimääräisille koulupäiville.
  5. Tallenna.

Ota huomioon, että lomia, vapaapäiviä tai ylimääräisiä koulupäiviä ei voi olla lukuvuoden aloitus- ja lopetuspäivien ulkopuolella. Esimerkiksi, jos olet asettanut lukuvuoden päättymään 30.5., et voi lisätä ylimääräistä koulupäivää 31.5.